Satumaa Paltta

Päiväkoti Satumaa Paltta sijaitsee Salon Ollikkalassa. Päiväkodissamme on kolme lapsiryhmää: Päivänsäteet, Menninkäiset ja Metsänväki.  Fyysisiltä tiloiltaan Satumaa Paltta on avara, valoisa ja siellä on monia tiloja, joita pystymme hyödyntämään pienryhmätoiminnassa. Meillä on myös oma emäntä, joka valmistaa meille herkullisia ja terveellisiä aterioita meidän omassa keittiössä.

Satumaa päiväkodissa toimimme kaikki tiiviisti yhdessä ja päiväkodin lapset ja aikuiset tuntevat hyvin toisensa. Pienryhmätoiminnan avulla pystymme tarjoamaan lasten ikä- ja kehitystasoaan vastaavaa toimintaa sekä tukemaan lasten yksilöllistä kehitystä. Pienessä pienryhmässä on hyvin rauhallista toimia, leikkiä ja harjoitella sosiaalisia- sekä omatoimisuustaitoja. Lisäksi Satumaa päiväkodeissa voi olla myös opiskelijoita työharjoittelussa tai henkilöitä työkokeilussa.

Päiväkoti Satumaa on auki normaalisti klo 6.30-17.00. Koska olemme pieni yksikkö, olemme auki vanhempien tarpeen mukaisesti, jotta saamme mitoitettua henkilökunnan työajat vastaamaan lasten hoitoaikoja.  Työstä johtuvat yksittäiset ylitykset tulee sopia päiväkodin kanssa niin pian kuin mahdollista, kuitenkin vähintään viikko ennen kyseistä hoitopäivää.

Päiväkodin johtaja

Varhaiskasvatuksen opettaja

Satu Yli-Talonen

Olen iloinen ja elämänmyönteinen päiväkodin johtaja. Olen unelma-ammatissani ja tavoitteeni on tarjota satumainen hoitopaikka lapsille sekä satumainen työpaikka työntekijöilleni.

 

Mielestäni laatu koostuu varhaiskasvatuksessa kolmesta osa-alueesta. 1. Lapsilähtöisestä, lasten ikä- ja kehitystaso huomioivasta toiminnasta, 2. Avoimesta, toimintaa kehittävästä yhteistyötä vanhempien kanssa sekä 3. ammattitaitoisesta ja motivoituneesta henkilökunnasta.

 

Minulle tärkeää on kiireetön päivähoito, jossa lapset tulevat kuulluiksi ja nähdyiksi hoitopäivän aikana. Koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi hetken sylitellä. Pienryhmäpedagogiikan kehittäminen sekä luonto ja ympäristö ovat tärkeitä asioita, jotka näkyvät myös päiväkodin arjessa.

 

Emme tee tätä työtä yksin vaan yhdessä tiimeinä ja pidän esimiehenä tärkeänä, että minulla on aikaa kuunnella, olla tukena ja olla läsnä päiväkodissa henkilökunnalle sekä lapsille. Työhyvinvointi ja työssäviihtyminen ovat Satumaassa tärkeitä asioita.

 

Elämä on seikkailu, seikkaillaan yhdessä.

Päivänsäteet 

Ryhmässä työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana Anna sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajina Lotta ja Aino.

Päivänsäteiden ryhmässä lapset ovat pääsääntöisesti 9kk – 3 -vuotiaita. Päiväkodissamme luonto ja ympäristö ovat meille tärkeitä asioita ja ne näkyvät myös Päivänsäteiden toiminnassa, samoin kuin lasten mielenkiinnon kohteet. Päivänsäteiden päivät ovat kiireettömiä ja ne täyttyvät iloisella yhdessäololla.

Aamupäivisin toimimme kahdessa- kolmessa pienryhmässä päiväkodin ympäristössä. Lasten totuttua päiväkotiympäristössä toimimiseen, laajennamme toimintaympäristöämme retkien avulla myös lähiluonnon ihmettelemiseen, sekä myöhemmin myös tutustumme metsäympäristöön. Ulkoilemme aamupäivisin Melskarin pihalla, joka onkin nimetty pienten pihaksi. Näin ollen pienillä on oma rauha keskittyä leikkiin. Tartumme Päivänsäteiden pieniinkin mielenkiinnon kohteisiin ja niiden kautta suunnittelemme päiviin monipuolista toimintaa.

Menninkäiset

Ryhmässä työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana Minna sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajana Tatiana. Ryhmässä toimii myös osa-aikaisena erityisavustaja Milla.

Päiväkoti Satumaan Menninkäisten ryhmässä lapset ovat pääsääntöisesti iältään 3-4 vuotiaita. Menninkäisissä opitaan yhdessä iloiten, leikkien ja oivaltaen. Hyödynnämme monipuolisia työtapoja sekä erilaisia oppimisympäristöjä.

Toimintaamme varhaiskasvatuksessa ohjaa varhaiskasvatuksen perusteet. Havainnoimme ja keskustelemme sekä pidämme säännöllisesti lasten palavereja, joissa mm. kartoitamme lasten mielenkiinnon kohteita, toiveita ja ideoita.

Metsänväki

Ryhmässä työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana ja esiopettajana Sini sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajana Susanna. Sini on lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä toimii Satumaa Paltan apulaisjohtajana. Ryhmässä toimii myös osa-aikaisena erityisavustajana Milla.

Päiväkoti Satumaan Metsäväessä lapset ovat pääsääntöisesti iältään 5-6 vuotta. Metsänväessä opitaan yhdessä iloiten, leikkien ja oivaltaen. Hyödynnämme monipuolisia työtapoja sekä erilaisia oppimisympäristöjä niin varhaiskasvatuksessa kuin esiopetuksessa.

Esiopetuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä edistää tervettä itsetuntoa vahvistamalla oppimisen edellytyksiä ja ryhmätyöskentely- sekä vuorovaikutustaitoja.

Toimintaamme ohjaa Esiopetussuunnitelman perusteet sekä Salon esiopetussuunnitelma. Varhaiskasvatuksessa sekä täydentävässä varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen perusteet.