Satumaa Alhainen

Satumaa Alhainen on yksityinen päiväkoti Salon Alhaisissa, jossa toimii kaksi pientä lapsiryhmää: alle 3-vuotiaiden ryhmä Lorulaakso ja noin 3-5 –vuotiaiden ryhmä Taikametsä. Esiopetusta ei Alhaisissa toistaiseksi järjestetä. Päiväkodin lapsimäärä on enimmillään 28 ja iältään lapset ovat 8kk-5vuotta.  Fyysisiltä tiloiltaan päiväkoti Satumaa tarjoaa hyvät puitteet pienryhmätoimintaan. Päiväkodissa työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Lisäksi Satumaa Alhaisissa työskentelee erityisavustaja neljänä päivänä viikossa ja iltapäivissä apuna vielä yksi aikuinen. Meillä on myös oma emäntä, joka valmistaa meille herkullisia ja terveellisiä aterioita meidän omassa keittiössä.

Päiväkodin johtaja

Satu Yli-Talonen

Olen iloinen ja elämänmyönteinen päiväkodin johtaja. Olen unelma-ammatissani ja tavoitteeni on tarjota satumainen hoitopaikka lapsille sekä satumainen työpaikka työntekijöilleni.

 

Mielestäni laatu koostuu varhaiskasvatuksessa kolmesta osa-alueesta. 1. Lapsilähtöisestä, lasten ikä- ja kehitystaso huomioivasta toiminnasta, 2. Avoimesta, toimintaa kehittävästä yhteistyötä vanhempien kanssa sekä 3. ammattitaitoisesta ja motivoituneesta henkilökunnasta.

 

Minulle tärkeää on kiireetön päivähoito, jossa lapset tulevat kuulluiksi ja nähdyiksi hoitopäivän aikana. Koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi hetken sylitellä. Pienryhmäpedagogiikan kehittäminen sekä luonto ja ympäristö ovat tärkeitä asioita, jotka näkyvät myös päiväkodin arjessa.

 

Emme tee tätä työtä yksin vaan yhdessä tiimeinä ja pidän esimiehenä tärkeänä, että minulla on aikaa kuunnella, olla tukena ja olla läsnä päiväkodissa henkilökunnalle sekä lapsille. Työhyvinvointi ja työssäviihtyminen ovat Satumaassa tärkeitä asioita.

 

Elämä on seikkailu, seikkaillaan yhdessä.

 

Lorulaakso

Lorulaakson ryhmässä työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana Jenni (Jemppa) sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajana Heidi.

Lorulaaksossa lapset ovat pääsääntöisesti iältään 9kk-3v. Lorulaaksossa meille on tärkeää lämmin ja läsnäoleva, sekä kiireetön arki, jossa lasten osallisuus huomioidaan. Pienet lorulaaksolaiset opettelevat arjen taitoja leikin ja itse tekemisen kautta. Lapset ja heidän mielenkiinnon kohteensa otetaan huomioon toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa sekä huomioimalla yhteistyö vanhempien kanssa.

Päiväkotipäivä alkaa aamupalan jälkeen aamupiirillä, jonka aikana jokainen lapsi tulee huomioiduksi paikallaolo- laulun avulla. Jokainen lorulaaksolainen saa käydä laittamassa oman nimimerkin kyseisen viikonpäivän kohdalle. Piirillä laulamme ja loruilemme päivittäin, sekä otamme huomioon lorulaaksolaisten osallisuuden. Aamupiiriltä jakaudumme päivän touhuihin. Mahdolliset pienryhmät vaihtelevat lasten mielenkiinnon kohteiden, kehitystason ja toiminnan mukaan.

Lorulaaksossa panostetaan siihen, että jokainen lapsi tulee ymmärretyksi ja pystyy ilmaisemaan itseään ikä- ja kielen kehityksen tasosta riippumatta. Käytämme toiminnanohjauksen ja ilmaisun tukena kuvatukea.
Lorulaakson arkeen kuuluu paljon energistä puuhailua sisällä ja ulkona sekä retkiä lähiympäristöön. Lisäksi harjoittelemme päivittäin omatoimisuustaitoja; itse pukemista, riisumista, potalla istumista ja syömistä.

Tervetuloa mukaan Lorulaaksoon, jossa syliin mahtuu aina!

Taikametsä

Taikametsän ryhmässä työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana Sari sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajana Jenni. Lisäksi ryhmässä työskentelee osa-aikainen erityisavustaja Sari.

Taikametsän ryhmässä lapset ovat iältään 3-5-vuotiaita. Toimintaamme ohjaa Salon varhaiskasvatussuunnitelma  sekä noudatamme Salon päivähoidon liikunnan vuosisuunnitelmaa. Toimintaa suunnitellaan lasten mielenkiinnon kohteiden pohjalta sekä otetaan lapset osaksi toiminnan suunnittelua.

Taikametsässä meille on tärkeää lasten yksilöllinen kohtaaminen, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen sekä kiireetön arki. Viikoittainen pienryhmätoiminta mahdollistaa ja tukee lasten sensitiivistä kohtaamista ja yksilöllistä huomioimista.
Taikametsässä panostamme leikkiin ja joka päivä on leikkipäivä. Leikkiympäristöjä muokataan lasten toiveiden ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. Ryhmän aikuiset ovat leikeissä aktiivisesti mukana, rikastavat leikkejä, mallintavat leikkitekoja ja ohjaavat tarvittaessa leikkiä sopivaksi. Leikin kautta opettelemme kaveri-, tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi ryhmässämme ovat aktiivisesti käytössä tunteisiin ja itsesäätelyyn liittyvää kuvatuettua materiaalia, jota käytetään lasten kanssa tunnetaitoja harjoitellessa.
Leikin lisäksi arjessamme ulkoillaan ja retkeillään, tehdään kuvataidetta ja pidetään musiikkihetkiä. Teemme myös paljon yhteistyötä Lorulaaksolaisten kanssa.

 

 

Ryhmäavustaja

Sari